Uusi yksitasoinen omakotitalo rakentumassa suositulle Etelä-Nummelan Hakalanrinteen alueelle!

Avarat oleskelutilat ja tilavat makuuhuoneet muodostavat toimivan kokonaisuuden ilman hukkaneliöitä. Suunnittelu on vielä joustavaa – sekä neliöihin että pohjaratkaisuun on mahdollista tehdä muutoksia omien tarpeiden mukaan. Tässä vaiheessa pääset aidosti vaikuttamaan tulevan kotisi toimivuuteen ja ilmeeseen.

Rakentajana toimii Castro Kodit Oy, jonka kanssa tehdään urakkasopimus. Rakentaja vastaa koko projektista aina rakennuslupien hakemisesta lopputarkastukseen saakka. Urakkasopimus on kattava, eikä ostajan tarvitse huolehtia esimerkiksi lupa-asioista, maatöistä, rakennusaikaisista kuluista tai pihatöistä. Sinä voit keskittyä kodin suunnitteluun ja materiaalivalintoihin yhdessä sisustussuunnittelijan kanssa.

Rakennusaika on noin 6 –7 kuukautta aloituksesta, ja koti luovutetaan muuttovalmiina. Urakkasopimusmallissa et myöskään maksa varainsiirtoveroa.

Talo rakennetaan valinnaiselle vuokratontille, joka on mahdollista lunastaa omaksi Vihdin kunnalta. Myytävän B-talon hallinta-alue on noin 500 m². Koko tontin (1138 m²) lunastushinta on n. 72 550 €, josta tämän puolikkaan osuus on n. 36 275 €.

Rakentajan työn laatuun ja valmiiseen lopputulokseen on mahdollista tutustua viereisessä jo valmistuneessa kohteessa.

Ota yhteyttä ja varaa oma esittelyaikasi – suunnitellaan yhdessä sinulle sopiva koti!

Taru Vähäkangas
040 085 7013
taru.vahakangas@asuntokauppalkv.fi

Asuntoportaalien tiedot ovat rajalliset – pyydä virallinen myyntiesite välittäjältä.

Kohdetta myy

Taru Vähäkangas
Taru VähäkangasKiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiLATtaru.vahakangas@asuntokauppalkv.fi+358 400 857 013
Asuntokauppa Hanna&Hanna LKV Oy, NummelaY-tunnus: 2635442-1Keskikuja 4
03100 Nummela
info@asuntokauppalkv.fi+358 40 571 4764

Esittely

Kohteen seuraavaa esittelyajankohtaa ei ole tiedossa
Kiinnostuitko kohteesta? Ota yhteyttä!
Etunimi *
Sukunimi *
Puhelin *
Sähköposti *

Perustiedot

100671
Nummela, Nummela
Salpatie 15 B
03100 Nummela
Omakotitalo
Ei
Omistusasunto
4h, k, kph, s, khh, erillinen wc, terassi, lämmin varasto, autokatos
4
99 m²
6 m²
113,98 m²
Rakennussuunnitelmien mukainen huoneistoala 99 m² ja kokonaisala 113,98 m². Lämmin varasto autokatoksen yhteydessä 6 m². Rakennuksen neliöitä on mahdollista kasvattaa tai pienentää muutostyönä, kysy tarjous! Ei tarkistusmitattu. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi.
1/1
2026
Rakennus työt aloitetaan kun ostaja solmii rakennuttajan kanssa talopakettisopimuksen. Rakentaja rakentaa täysin muuttovalmiin kokonaisuuden talopakettisopimuksen mukaisesti. Rakennuttaja vastaa rakennuksen käyttöönotto- ja lopputarkastuksesta.
2026
Valmistuminen n. 6-7kk rakennustöiden aloituksesta

Hinta ja kustannukset

349 000 €
349 000 €
3 525,25 € / m²
Laskettu velattomasta myyntihinnasta.
Vuokratontti lunastettavissa Vihdin kunnalta mikäli lunastus tehdään yhtäaikaisesti A-talon kanssa. Koko tontin lunastushinta n. 72 550 € ja B-talon osuus puolet eli n. 36 275 €.
Kiinteistövero: Määräytyy rakennuksen valmistuttua
Vesimaksu: Kulutuksen mukaan, Vihdin Veden hinnaston mukaisesti
Jätemaksu: Rosk´n rollin hinnaston mukaisesti
Sähkönkulutus arvio: n. 13 000-14 000 kWh/vuosi

Lisätiedot

Asunnossa on sauna

Lämpöhaapa paneeli, lämpöhaapa lauteet, Harvia Clindro-kiuas, led-nauha valaistus
Kiuas: Sähkökiuas
Rakennuttaja vastaa nurmikon kylvämisestä, kulkuväylien asfaltoinnista sekä hallinta-alueen rajalle maa-aineksesta tehtävästä porrastuksesta
Kyllä
Terassin ilmansuunta: länsi
Takkavaraus
Uusi
B2018
Poistoilmalämpöpumppu ja NIBE F470, Vesikiertoinen lattialämmitys
Kunnan vesijohto
Kunnan
Koneellinen
LTO

Asunnon tilat ja materiaalit

Pääasiallinen rakennusmateriaali: Puu
Kaapistot, integroitu jääkaappi ja pakastin, integroitu astianpesukone, erillisuuni, induktioliesitaso, taso liesituuletin, välitilavalo led-nauha, pesuallashana Tapwell SK 984
Seinien pintamateriaali: Maali
Lattian pintamateriaali: Laminaatti ja perustasossa laminaattilattia, vaihdettavissa lisähinnasta
Seinien pintamateriaali: Maali
Lattian pintamateriaali: Laminaatti ja perustasossa laminaattilattia, vaihdettavissa lisähinnasta
Kaikissa makuuhuoneissa vaatekaapit
Seinien pintamateriaali: Maali
Lattian pintamateriaali: Laminaatti ja perustasossa laminaattilattia, vaihdettavissa lisähinnasta
Kylpyhuone, 2 x Oras nova 7402 sadesuihku, seinälaatta 60 x60, lattialaatta 5 x5, kattopaneeli lämpöhaapa, kiinteät valaisimet, wc-istuin
Seinien pintamateriaali: Kaakeli
Lattian pintamateriaali: Laatta
Toinen erillinen ja toinen kylpyhuoneen yhteydessä
Erillinen wc: Allaskaappi, peilikaappi led-valolla, pesuallashana Oras Safira 1004 bideellä, laattalattia 60 x60, seinät maalattu
Pesukoneliitäntä, kaapistot, lattialaatta 60 x60, katto: lämpöhaapapaneeli, rosteri allas
Seinien pintamateriaali: Maali
Lattian pintamateriaali: Laatta
Katto: Harjakatto
Katon pintamateriaali: Pelti

Asunnon tontti

927-406-20-116
1 138 m²
Valinnainen vuokratontti
1 813,75 €/v
07.12.2075
36 275 €
Vihdin kunta
Asemakaava
0,25
Autokatos
Vuokraoikeus siirretään asiakkaalle talopakettisopimusta vastaan, jolloin vuokraoikeutta ja rakennusta voidaan käyttää esim. lainan vakuutena.

Lisätietoa maapohjan vuokrasopimuksesta ja vuokra-ajasta: B-talon osuus tonttivuokrasta on 50% eli 1813,75 € koko tontin vuosivuokra on 3627,50 €. Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin.

Muut lisätiedot

Kaupat: Prisma Nummela 2,80 km, K-Citymarket Nummela 2,70 km
Lähin linja-autopysäkki n. 500 m
Linja-autoasema: 2,70 km
Koulut: Etelä-Nummelan koulu (1-6lk.) 2 km, Vichtis Svenska skola (1-6lk.) 2 km, Nummelanharjun koulu (7-9lk.) 4,30 km, Vihdin lukio 4,30 km, Luksia ammattikoulu 3,90 km
Päiväkoti: Etelä-Nummelan päiväkoti 2 km, Daghemmet Aleksandra 2 km, Pajuniityn päiväkoti (myös 24 h) 2,60 km, Kuoppanummen päiväkoti 3,70 km
Sälekaihtimet, kiinteät valaisimet talopakettisopimuksen mukaisesti, kylvetty nurmi, pihan asfaltointi, hallinta-alueen rajalle maa-aineksesta tehty porrastus, valokuituvaraus (alueella saatavilla Elisan valokuitu), antennivaraus
Lisähinnasta lisättävissä varaava-/kevyt takka, ilmalämpöpumppu, huonekorkeuden korotus ja esim. neliöiden lisäys. Kysy rohkeasti tarjousta toivomistasi lisätöistä ja niiden hinnoittelusta.